Party like it's 2085!

Vuoden 2015 parhaat levyt

vuodenlevyt2015

Vuosi 2015 on on jäänyt taakse joten klubimme DJ:t emanon, HexexeN ja VoyVod listasivat teille muutamia mieleenpainuvimpia julkaisuja jota menneeseen vuoteen mahtui. Samalla tahdomme kiittää kaikkia kävijöitämme kuluneesta vuodesta ja toivottaa teidät tervetulleeksi tapahtumiimme jälleen vuonna 2016!


DJ HexexeN:

1. PURITY RING – ANOTHER ETERNITY
Purity_Ring_-_Another_Eternity

Billboardinkin listoilla käväissyt another eternity on erikoinen soundtrack joka toimii niin kesäöisellä kävelymatkalla baarista kotiin kuin lumettoman talven pimeimpänä tuntina. Shrines-debyytillä bändi tuntui vielä hakevan muotoaan, mutta tällä albumilla se on löytänyt täydellisen paikan dream popin, trip hopin ja witch housen kolmikulman keskeltä. Albumissa on samaa fiilistä kuin hylätyissä taloissa: Molemmissa on jotakin kaunista ja melankolista, mutta samalla uhkaavaa ja irrationaalista yliluonnollisen pelkoa herättävää. Kun Megan James laulaa viattomalla ja hunajaisella äänellään sielut murskaavaa mustaa psykedeliaa niin meikä on myyty. Tämä on juuri sellainen harvinainen albumi joka loppuu liian aikaisin ja jonka haluaa kuunnella aina heti uudestaan. Vuoden levy.

Tsekkaa ainakin: Flood on the floor

Spotify: https://open.spotify.com/album/4ymjpcGruNuUUUZOeGawLe

2. DEATHPROOF – SET TO SMASH
DeathProof-SetToSmash

Jenkkiläis-Kanadalaisen Deathproofin toukokuussa julkaistu debyytti yhdistelee elementtejä niin hävyttömästi että sitä on turha yrittää sulloa mihinkään tiettyyn genreen. Haisee ysäri-Ministrylta, maistuu Prodigylta, räppää zombeista ja sitoo paketin kasaan urbaanilla kitaravetoisella industrialilla. Instrumentaalit ovat levyn heikointa antia, mutta kokonaisuus on tiukka ja monipuolinen julkaisu josta tulee syystä tai toisesta pienet Mad Max -fiilikset.

Tsekkaa ainakin:

Spotify: https://open.spotify.com/album/22oQmcBBMCoh9OsoHulB87

3. CHAINREACTOR – DIRT
Chainreactor-Dirt

Saksalainen Chainreactor ei turhia kikkaile. Rutina päälle, nelosta lattiaan ja samaa kaavaa toistetaan sitten joko vokaaleilla tai ilman. Jyrää kuin panssarijuna ja sopii erinomaisesti meikäläisen tanssijalalle. Muutamat hitaammat kappaleet rikkovat kokonaisuutta, mutta ilmankin pärjäisi varsin hyvin. Albumia ei ehkä voi sanoa miksikään suureksi uniikiksi teokseksi, mutta omassa genressään se on ehdottomasti vuoden kovimpia julkaisuja.

Tsekkaa ainakin:

Spotify: https://open.spotify.com/album/1PmpGK0TbkfsQIIwdM5vry

 

DJ emanon

1. 25 Years of Hands
Hands25_1

Neljän levyn ja lähes neljän ja puolen tunnnin laatikollinen rutinaa on parasta mitä tänä vuonna laitettiin pakettiin. Saksalainen Hands levy-yhtiö on toiminut koko rytminoisemusiikin pioneerinä ja tämä julkaisu erittäin hyvin sen, mistä koko hommassa on kyse. Rytminoisen pariin päätyy yleensä siinä vaiheessa, kun kaipaa yhä rankempaa musiikkia, muttei jaksa enää sitä niitä ”Fuck, shit, bitch, iivil seitan!” -lyriikoita mitä aggrotech usein tarjoaa. Tällaista neljän tunnin lootaa on aika turha alkaa analysoimaan biiseittäin, mutta lopulta on jopa hieman yllättävää, miten monimuotoista musiikkia julkaisuun on saatu. Joukossa on sitä junnaavampaa, ambientin omaista huminaa, välillä veljeillään jossain Digital Hardcoren maisemissa, palataan jonnekin IDM:n suunnille, sitten yhdistellään soundiin rumpubassoa ja paikoitellen meno on lähes teknoa kunnes lopulliset rusinat imetään pullasta sen särötetyn rytminoisen kautta. Hands on ollut toiminnassa nyt 25 vuotta, mutta kaikki kokoelmalla olevat biisit ovat ennen julkaisemattomia. Tämän perusteella genrellä menee erittäin hyvin!

Tsekkaa ainakin:

2. Cardinal Noire – Cardinal Noire
Cardinal-Noire-Cardinal-noire-2015

Oldschool soundin suosio nostaa yhä päätään Industrial/EBM piireissä 3Teethin, Youth Coden ynnä muiden myötä. Tämän vuoden kovin artisti tällä saralla löytyy kuitenkin kotisuomesta. Cardinal Noiren alkuvuonna julkaistu debyyttialbumi nivoo 90-luvun electro-industrial -soundin nykypäivän äänimaailmaan. On mielenkiintoista miten monta kertaa Blade Runnerin soundtrackkiä voi samplata levylle, ennen kuin idea alkaa käydä vanhaksi. Haujobb taitaa johtaa kisaa noin kuudella CD:llä. Silti MKIV (eternal) nousi levyltä suosikkikappaleekseni. Nykyään kun jokaisesta levystä yritetään väkisin tehdä paisutettu 2 CD:n ”limited edition” -rahastusversio, on piristävää, että levy on jätetty napakkaan puolen tunnin mittaan sen sijaan että sekaan olisi väkisin brapatty vielä 20 minuuttia täytettä. Pakko silti sanoa, että INFEKTIOSSAKIN kuultu Ministryn ”Just One Fix” -coveri olisi hyvin mahtunut levyn bonusbiisiksi.

Tsekkaa ainakin:

3. GOST – Behemoth
GOST-Behemoth

Vuonna 2015 tuo retrowave innostus iski tosissaan Helsingissä läpi FlashBack Future Discon myydessä Perturbatorin, Gostin ja Dan Terminuksen tähdittämän tapahtuman Ääniwallilla loppuun. Retrowave jakaa omaa mielipidettäni jännästi. Musa on pääsääntöisesti ”ihan ok”, mutta leffamaisen taustamusiikin omaisesti ei juuri itselläni toimi muuten kuin juuri taustamusiikkina. Erikoista Retrowavessa on, että biiseihin kaipaisi jonkinlaisia vokaaleja, mutta yleensä ne biisit, joista  laulua löytyy ovat ne levyn tylsimmät ballaadit. Gostin livekeikka teki sen verran suuren vaikutuksen, että bändin levyä tuli kuunneltua enemmänkin. Livenä pääkallomaskin taakse piiloutunut artisti toi mieleen Proteuksen keikat saksipotkuineen lavalla ja levyllä lähennelllään parhaimmillaan Huoratronin likaista bassopörinää. Ulkomusiikillisesti bändi on veljeillyt paljonkin metallimusiikin kuvaston kanssa, mutta jos joku väittää kuulevansa tässä metallia, kaipaa kvlt-korviinsa kuulolaitetta. Carpenterin 80-luvun leffojen musat tästä tulee kyllä vahvasti esille.

Tsekkaa ainakin:

DJ VoyVod
1. Alter Der Ruine – Gravity Hunts Us All EP
Alter_Der_Ruine_Gravity_Hunts_Us_All

Alter Der Ruine on kehittynyt rytminoisebändistä enemmän synapoppibändin suuntaan, jättämättä kolinaa ja rutinaa taakseen. Pehmeää runttausta, toimii. Vuoden 2014 loistava I Will Remember It All Differently ei ehtinyt mukaan sen vuoden huippulistaukseen, mikä tavallaan harmittaa edelleen, mutta onneksi ADR julkaisi oikein mainion EP:n tämän vuoden loppupuolella! EP:n vahvuuksina ovat laadukas tuotanto, laulu ja omaperäiset soundit yhdistettynä oikeasti hyvään biisinkirjoitukseen. Kappaleet ovat juuri riittävän viistoja pysyäkseen mielenkiintoisina, mutta kuitenkin tarpeeksi poppia ettei mikään ala tuntua itsetarkoitukselliselta. Melodiat kantavat hyvin ja jäävät soimaan päähän, huomaan aina joskus viheltelevänikin niitä.

Tsekkaa ainakin:

2. iVardenSphere – Fable
iVardensphere-Fable

Fable perustuu voimakkaasti vastakkainasetteluille: Kone ja ihminen, mytologia ja tiede, keveys ja raskaus. Levy etenee selkeästi kohti päämääräänsä monen mutkan kautta, ja jokaisessa biisissä on jokin kiinnostava jännite, joka kantaa kappaleen läpi. Omalla kohdalla rääkyvät modulaarisyntetisaattorit saavat aikaan voimakkaita, fyysisiä reaktioita. Levy vie sekä transsiin että vimmaan, kuten kunnon myytin kuuluukin.

Tsekkaa ainakin:

3. Cardinal Noire – Cardinal Noire

Cardinal-Noire-Cardinal-noire-2015

Kuinka tehdä Skinny Puppya matkimatta Skinny Puppya? Cardinal Noirea on usein verrattu Kanadan lahjaan industrial-maailmalle, mutta bändi seisoo vakaasti omilla jaloillaan. Debyytti on tiukka hyökkäys suoraan ytimeen, ja käsittelee tehokkaasti ajallemme tyypillisiä ongelmia ilman armoa tai sääliä, visiosta tinkimättä. Soundit ovat juuri sitä mitä pitääkin, ja Kalle Lindberg tuo sanansa perille erittäin suurella teholla. Lisäksi nämä mokomat ovat vielä kovia livenä. Kyse on suuresta levystä, ja odotankin jatkolta paljon. A New Form Of Machinery edustaa mielestäni bändiä parhaimmillaan, sillä juuri tällaiset kappaleet ovat vaikeimpia tehdä.

Tsekkaa ainakin:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s